Uusi lelu

18.11.2011





























Männä viikolla täytin taas vuosia. Taas. Sain siipalta lahjaksi jotain, mistä olen pitkään haaveillut. Sain kameran. Tosin ihan tällaisesta en ole uskaltanut uneksia, joten itkuhan siinä sitten tuli, kun pakettia availin. Kaikkien viimeaikaisten suruitkujen joukkoon tuntui ihan hyvältä tirauttaa yksi iloitku.

Tähän asti olen kuvannut uskollisella ja kovia kokeneella pikkupokkarilla, joten nyt pitää opetella ihan oikeasti kuvaamaan. Pitäisi melkeinpä päästä jonkun osaavan opetukseen, ettei käy niin, että jurnuttaa eteenpäin ykkösellä vaikka viisi vaihdetta olisi käytössä. Haluaisikohan joku valokuvaaja-bloggari järjestää meille aloittelijoille pienen kuvauskurssin? Maksua vastaan tietenkin. Olisiko muita tulijoita?

8 kommenttia:

  1. Onnea vuosilisästä! Meille hankittiin samanlainen paketti (näyttäisi olevan ihan sama laiiteisto :) näin meille vanhemmille ennakko joululahjaksi! Ihan sama juttu täällä, että nyt tarvis opetella käyttämään nuita muitakin vaihteita. Lähden kurssille mukaan heti jos sellainen onnistuis!

    VastaaPoista
  2. Olisin niin mukana! Viimeyönä haaveilin kovasti Helsingin kameraseuran Valokuvauksen alkeet-kurssista. Olihan sillä hintaa, mutta kyllä oli myös kurssilla pituuttakin. Kannattaa siis katsastaa täältä: http://www.kamera-lehti.fi/kauppa/kurssit/valokuvauksen-perusteet-12-1-26-4-2012.html Halvemmalla ei oikein pääse kuin kansalaisopiston kursseille, mutta paikat tuppaa menemään nanosekunnissa :(

    VastaaPoista
  3. Ketä blogisti se juuri kyseli et olisiko kiinnostusta kuvauskurssista jos järjestäis Järvenpäässä...?

    VastaaPoista
  4. Muutama hetki oli ainakin pitänyt kursseja. Kysy hältä!
    http://muutamahetki.blogspot.com/

    VastaaPoista
  5. http://muutamahetki.blogspot.com/2011/11/kurssitus-alkoi.html Tuolta voisi löytyä apuva. :) Papana

    VastaaPoista
  6. Pinja; Kiitos.

    nuokku; Kiitos vinkistä.

    Karavaani kulkee; Näemmä Kaisu. Mennään mukaan!

    Nea ja Papana; Kiitos vinkistä. Olisi pitänyt käydä ensin lukemassa viime päivinä lukematta jääneet blogijutut, niin minäkin olisin huomannut :)

    VastaaPoista
  7. Kyllä,mä oon ainaskin mukana ku pukama.Toivottavasti ei mee ohi,huudelkaa kun tiedätte enemmän.

    VastaaPoista
  8. Hei.. mä voin antaa ihan alkuun muutamia hyviä vinkkejä.. mulla on järkkäri ahkerassa käytössä :D

    VastaaPoista